Pohkeet jumissa? Auta jalkojasi jaksamaan

Pohkeet jumissa

Painaako askel ja pohkeet tuntuvat lyijyltä? Ei hätää – et ole ongelman kanssa yksin. Pohkeet voivat reistailla monesta syystä, mutta erilaisiin vaivoihin on onneksi tarjolla päteviä hoitokeinoja. Älä siis kärvistele kipeiden pohkeidesi kanssa vaan lukaise vinkkimme siihen, kuinka kohentaa paitsi väsyneiden pohjeparkojen myös koko kehon hyvinvointia.

Jalkavaivat piinaavat monia

Lähes jokainen tietää sen tunteen, kun pohkeet ovat auttamattomasti jumissa. Tämä voi yllättää äkillisen kovan treenin seurauksena tai silloin, kun urheilemassa on ollut huonosti valituissa jalkineissa. Tuolloin jomotusta tuntuu herkästi myös polvissa.

Nilkan nivelsiteet voivat puolestaan venähtää esimerkiksi kaatumisen yhteydessä, liukastuessa tai nopeatempoisen pallopelin tiimellyksessä. Tästä oireena on nilkan turvotus ja arkuus, eikä loukkaantuneella jalalla kykene astumaan ongelmitta.

Mikäli pohkeissa tuntuu kihelmöintiä ja suonenvetoa, voi apu löytyä apteekista saatavasta magnesium-valmisteesta. Venyttelystä ei vaivaan ole merkittävästi apua, joskin jalkojen venyttely ja riittävä nesteytys kannattavat toki aina. 

Ikääntymisen, perimän ja vuosien varrella tapahtuneiden vammojen myötä moni saa riesakseen nivelrikon, joka on suomalaisten yleisin nivelsairaus. Nivelrikkoa voi helpottaa kotikonstein kylmähoidolla, liike- ja lihasharjoittelulla, apuvälineiden käytöllä ja liiallisen painon pudotuksen avulla. Lääkehoitona voidaan käyttää parasetamolia ja geelimäisiä tulehduskipulääkkeitä.

Hieronta hellii väsyneitä tai kipeytyneitä pohkeita

Hieronta on luonnollisesti mannaa väsyneille ja jumissa oleville pohkeille. Aavistuksen elitistisestä maineestaan huolimatta hierontapalvelustakaan ei tarvitse välttämättä maksaa maltaita. Esimerkiksi hierojaopiskelijan käsittelyyn hakeutumalla hieronnan voi saada jopa puoleen hintaan normaalihintaan verrattuna.

Moni työnantaja tukee työntekijöidensä hyvinvointia virkistys- ja hyvinvointietujen muodossa. Laajalti käytössä oleva Epassi on kätevä sovellus, jonka avulla erilaisia palveluita voi käyttää yli 40 000 toimipisteessä eri puolilla Suomea. 

Mukana on satoja hieronta- ja fysioterapiapisteitä, joten valinnanvaraa riittää. Hierontaan pääsee lähes jokaisella paikkakunnalla sijainnista riippumatta, joten sovellusta ei ole laadittu pääkaupunkiseutu tai kasvukeskukset edellä.

Apua kompressiotrikoista tai tukisukista?

Tukisukat ja kompressiotrikoot ennaltaehkäisevät suonikohjujen syntyä. Ne helpottavat myös mahdollista painon tunnetta alaraajoissa. Suositut kompressiovaatteet, joita on saatavilla aina sukista paitoihin, soveltuvat erinomaisesti treenaamiseen ja lenkkeilyyn. Tukea antavat kompressioasut parantavat verenkiertoa ja tuovat ryhtiä suoritukseen. 

Jos sukurasitteena on suonikohjutaipumus, kannattaa kompressiotuotteet muistaa myös raskausaikana. Raskauden edetessä alaraajojen laskimopaine kasvaa, mikä voi omalta osaltaan johtaa suonikohjujen syntymiseen. 

Tukisukkien käytöstä on hyötyä kenelle tahansa istumatyötä tekevälle, joka ei jaloittele työpäivänsä aikana riittävästi. Ihanteellisinta olisi kävellä ainakin muutaman askeleen verran noin tunnin välein, jolloin verenkiertoa ja aivotoimintaa saa heräteltyä uutta työrupeamaa varten. Myös paikoillaan tehtävästä nilkkojen pyörittelystä ja jalkaterien ojentelusta on apua, ja jalkojen venyttely kannattaa aina.

Poissulje veritulpan mahdollisuus

Mikäli pohje turpoaa ja sitä särkee ja kuumottaa, on viisainta hakeutua viipymättä lääkärin puheille. Pahimmassa tapauksessa kyseessä voi olla hengenvaarallinen veritulppa. Veritulppaan voi liittyä monenlaista tuntemuksia pohkeissa ja joskus oireita ei ole salakavalasti lainkaan. Tuolloin tila voidaan todeta laboratorio- ja kuvantamistutkimuksin. 

Veritulpalle altistavat muun muassa hormonaaliset ehkäisyvalmisteet, pitkä paikallaanolo matkustettaessa, synnytys ja lapsivuodeaika, ylipaino, tupakointi, diagnosoitu kohonnut tukosriski ja aiempi veritulppa.

Toisinaan jo pelkkä lepo auttaa pohjevaivoihin. Jalkojen verenkiertoa parantaa pintaverenkiertoa elvyttävän kuivaharjauksen ohella jalat kohotettuina makaaminen ja ajatuksia saa muualle esimerkiksi kirjaa lukemalla tai televisiota katsomalla.

Unohda tukisukat ja rentoudu nettikasinoviihteen parissa

Virkistävää aivojumppaa on vaihtoehtoisesti nettikasinolla pelaaminen. Mikäli mobiililaitteensa hakukenttään kirjoittaa esimerkiksi “suomi ja kasino ilman rekisteröitymistä”, lävähtää näytölle taatusti kattava läpileikkaus netin laadukkaimmasta peliviihteestä.

Kasinot, jotka eivät edellytä rekisteröitymistä, ovat niin kutsuttuja Pay N Play -pelipaikkoja, joissa pelaamaan pääsee kätevästi pankkitunnuksilla tunnistautumalla. Myös talletus hoituu suoraan omasta nettipankista, joten ylimääräisten käyttäjätunnusten ja salasanarimpsujen opettelu ei ole tarpeen.

Pelaamisen lomassa erilaiset kivut ja kolotukset unohtuvat – ota vain hyvä asento ja nosta vaikka jalat pöydälle, sillä nettikasino tulee luoksesi. Kun upeasti rakennetussa pelimaailmassa tavoittelee unelmiensa jättipottia tai pelaa livejakajan opastuksella maailmanluokan rulettipelejä muiden pelaajien seurassa, tuntuvat arkiset asiat kaukaisilta.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi syntyy kehon ja mielen tasapainosta. Kun sekä fyysinen että psyykkinen puoli ovat hyvällä mallilla, on niin työelämästä kuin treenaamisesta selviytyminen ja palautuminen huomattavasti helpompaa.

Hoida kehoasi ja ylläpidä hyvinvointiasi liikunnan avulla

Nainen treenaa salilla

Nivelten toimivuuden ja lihaskunnon ylläpidon kannalta olisi tärkeä harrastaa kestävyyttä parantavaa liikuntaa vähintään 2,5 tuntia viikossa. Etenkin pimeänä vuodenaikana viltin alle käpertyvän sohvaperunan korvaan määrä voi kuulostaa äkkiseltään suurelta, mutta käytännössä se täyttyy helposti jo parilla kolmella liikuntakerralla. 

Kävely- tai juoksulenkki, uinti, hiihto, sulkapallo tai tennis, tanssi, kiipeily, monipuolinen kuntosali- tai ryhmäliikuntaharjoittelu, jooga tai pilates ovat kaikki oivallisia vaihtoehtoja. Uinti tai allasjumppa ovat veden liikettä pehmentävän vaikutuksen vuoksi suositeltavia lajeja etenkin niille, joille polvet tai nilkan jänteet aiheuttavat ongelmia.

Liikunta lisää hyvinvointia monella tapaa ja se parantaa muun muassa unenlaatua. Liikunnan kylkiäisenä usein kuin bonuksena tulevat terveellinen elämänrytmi, riittävä yöuni ja monipuolinen ruokavalio edesauttavat puolestaan jaksamista ja painonhallintaa. Myös sedentarismiin kannustavien älylaitteiden käyttö vähenee treenaamisen myötä aivan huomaamatta.

Normaali paino on keskeisessä asemassa niin tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuin erilaisten sydän- ja verisuonisairauksien sekä kakkostyypin diabeteksen torjunnassa. Jalan laittaminen toisen eteen siis kannattaa – myös niinä harvoina päivinä, kun ei välttämättä niin kamalasti huvittaisi.

Vieritä ylös